Friday, November 28, 2008

KIITOSPAIVA
Thanksgiving (kiitospaiva) on juhla, jota vietetaan Usa:ssa marraskuun neljantena torstaina.
Paiva on peraisin siita, kun rankasta talvesta selviytyneet siirtolaispuritaanit juhlivat selviytymistaan syomalla ja kiittamalla.
Juhla on yhta vahvasti perhejuhla, kuin joulukin. Juhlaan kuuluu syomista, kiittamista kaikesta hyvasta, amerikkalaista jalkapalloa ja lisaa syomista.

Tana kiitospaivana emme katsoneet juurikaan jalkapalloa, mutta soimme senkin edesta.
Mella kavi kiitospaivaa viettamassa Pamelan veli ja vanhemmat.
Ruokana oli monia erilaisia laatikoita (bataatti, papujutska...), perunamuusia, paljon kalkkunaa ja karpalohyyteloa sen kanssa. Lisaksi soimme kurpitsapiirakkaa ja saksanpahkinapiirakkaa kermavaahdolla. Leipana soimme karjalanpiirakoita, jotka olin omin pikku katosin leiponut.

Minun mielesta kiitospaiva on aarimmaisen mukava pikku juhla, joka voitaisiin minun puolestani adoptoida Suomeenkin. Voisimme kiittaa vaikkapa lumesta (Ja syoda!).

Kiitospaiva seuraa musta perjantai, jota pidetaan vuoden kovimpana shoppailupaivana. (Ne kaksi paivaa ennen joulua ovat todellisuudessa kiireisempia.) En ole viela kuitenkaan jaksanut raahautua viettamaan mustaa perjantaita kauppoihin.

Happy turkeyday! (Hyvaa kalkkunapaivaa!)

Tuesday, November 25, 2008

Viimeviikonloppuna olin uimakilpailuissa.
Oli hauskaa! Oli mukava paasta taas altaaseen uimaan tosissaan.
Kolme viikkoa kunnon uintiharjoittelua on takana ja ajat paranee. Yllatyksena kilpailuissa oli, etta jaksoin oikein hyvin polskia 200 rintauinnin lapi ajalla 2.12.
Muita aikoja olivat:
100pu 56.07
100ru 1.01.09
50vu 22.80
200vu 1.51 (huono)

Monday, November 17, 2008

Taas kerran oli hauskaa soitellessa. Pamela on sijoittanut minut kirkossa vakituiseksi rumpujen soittajaksi. Nyt kirkossa on paljon hauskempaa. Jokasunnuntainen kirkko menee nopeasti, kun lauluissa saan soitella rumpuja.

Eilen vahan ihmettelin, miksi kirkossa rukoiltiin erityisesti palomiesten puolesta.
Tanaan luin hesarista vastauksen: "Etelä-Kaliforniaan julistettiin hätätila maastopalojen vuoksi".
Kaikille kuitenkin tiedoksi... Asustelen Central Coastilla eli palot ovat noin neljan tunnin ajomatkan paassa. Ennen eilista en ollut edes kuullut paloista. :)
Muutama viikko sitten vaihdoin matematiikan punttikurssiin (weight class).
Nyt testasimme maksimipainoja:

Bench Press (Penkkipunnerrus): 215lb (97,5kg)
Squat (Kyykky?): 245lb (111kg)
Power Clean (Rinnalleveto?): 155lb (70kg)

Vaihto punttikurssiin oli monen syyn summa.
1) En pitanyt matematiikan opettajasta
2) Punttikurssi on paljon sosiaalisempaa (saa puhua, tutustua ihmisiin)
3) Tunsin matematiikan turhaksi, koska osasin itse asian, mutta en usein ymmartanyt tehtavanantoa
4) Senioreitten (viimeisen luokan oppilaiden) ei tarvitse opiskella matematiikkaa
5) Uintia varten minun pitaisi kayda vahan puntilla. (Niin Jani viime kevaana sanoi.)

Punttikurssilla olen saanut paljon hyvia kavereita ja kurssilla on hauskaa.

Wednesday, November 12, 2008

Ja niin vesipallo vaihtuu uintiin...
Vesipallokausi loppui viimeviikon torstaina. Nyt on vuorossa PUMA swim club.
Kouluvuosi jakautuu kolmeen jaksoon. Jokaisessa jaksossa on omat urheilulajit. Tassa jaksossa ei ole vesipalloa eika uintia. En taida pelata jalkapalloa, enka aio painia, joten en ole mukana missaan koulun urheilussa.
Liityn urheilujoukkueeseen koulun ulkopuolella. PUMA swim club on alueen ainoa ja paras uimajoukkue. Valmentajani Keren Neil on todella mukava ja harjoituksetkin ovat oikein kivoja. Viikon paasta viikonloppuna on seuraavat kilpailut. En viela koe olevani oikein uimakuosissa, joten saa nahda mita siitakin tulee...
Vesipallo oli hauskaa, mutta on mukava paasta takaisin tutun ja turvallisen uinnin pariin.

Monday, November 3, 2008


Matkakertomus on talla kertaa kuvateksteina picasa albumissa.
Paina ylla olevaa linkkia katsoaksesi kuvia viikonlopulta.