Wednesday, September 12, 2012

Back to Business

Kesäkuun puolivälissä, torstaina, saimme magneettikuvauksien tulokset. Puhuimme pitkään siitä, mitä meidän pitäisi asialle tehdä. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa: joko alamme vetää paljon fysioterapiaa olkapäälle, tai pistäisimme olkapään leikkauspöydälle. Kuulemma fysioterapialla olisi noin 50% mahdollisuus poistaa osan kivuista. Olkapää ei tulisi ehjäksi, mutta ympäröiviä lihaksia voisi vahvistaa niin, että olkapää kuitenkin toimisi. Leikkauksella olkapään voisi korjata, mutta toipumisaika olisi noin 6kk ja liikkuvuus saattaisi kärsiä. Perjantaina päätimme, että silvomme olkapään.
     Saimme maanantaiksi tai tiistaiksi ajan kirurgille. Päätin ottaa tiistain ajan, jotta saisin pohtia asiaa vanhempieni ja valmentajieni kanssa. Sain ajan todella nopeasti, koska meidän valmennus-/huoltotiimi pisti todellakin töpinäksi. Muutaman päivän varoajalla leikkaukseen pääseminen ei ole tietääkseni kovin todennäköistä, jos leikkaus ei ole erityisen kiireinen. Ajatuksenamme oli kuitenkin - jokainen viivytelty päivä olisi päivä pois seuraavasta kaudesta. Viikonlopun vietin soitellen heille asiasta ja viikon aluksi leikkasimme olkapään.
    Leikkaus oli itse asiassa melko hauska kokemus. Lääkärit ja hoitajat olivat todella mukavia ja sairaala oli todella hieno ja siisti (Northwestern Memorial Hospital). Lääkityskin oli melkoisen kohdallaan. Leikkauspöydällä maatessani, ennen nukahtamistani, näin kirurgin taskussa iPhonen ja pyysin häntä ottamaan minusta kuvan. Hän teki työtä käskettyä ja lähetti sen sähköpostiini.


     Seuraavat viikot vietin maaten, nukkuen, ja syöden. Sain normaalien arjen tekemisten kanssa (ruoan saaminen ja vastaavat) paljon apua, siitä iso kiitos kavereilleni täällä. Kipuja ei ollut, kiitos lääkityksen, mutta torkkuinen olo ei ollut aina kovin mieleinen. Ajan mittaan olo kuitenkin parani ja pääsin jopa kantositeestä eroon. Koko homman isona haittapuolena oli myös lihaksien menetys. En tehnyt kesällä kuntoutuksen lisäksi mitään yläkropallani ja menetin huomattavan osan ylävartalon lihaksistani. Toivottavasti tällä kaudella saan osan menetetystä lihasmassasta palaamaan.


     Kesän tekemättömyys tuntui myös tämän viikon maanantaina, kun vedimme kauden ensimmäiset treenit. En tiedä oliko kenellään muulla samanlaiset tuntemukset, mutta ainakin minulle treenien "Stairs of Death" osio stadiumilla (porrasjuoksu) oli aikamoinen koettelemus. Nyt kuitenkin alan jo pikkuhiljaa tottua kunnon treeneihin.

     Kirjoitan parin päivän sisään uudesta kämpästä ja tulevasta koulun alusta. Kouluhan meillä alkaa vasta 27. päivä syyskuuta.
     Mukavaa syksyn alkua kaikille!