Tuesday, March 26, 2013

Big10, Kevät, ja Koulu

Minulla on parhaat siskot maailmassa. Joka viikko Ruotsista, Suomesta ja Jenkeistä saan heiltä tukea ja apua mihin vuodokauden aikaan tahansa. Koeviikolla sain apua esseideni tekoon. Ja nyt sain postissa pääsiäisyllätyksen. Jenkeissä nämä kulkevat nimellä "Carepackage."

TV mix, Angry Birds purkkaa, Lakua (toinen pötkö meni jo) ja Fazerin Sininen
Ellalta

Koeviikko on ohi ja jakso sen myötä. Tämä oli aika paljon rankempi jakso kuin edellinen. Edellisestä jaksosta selvisin varsin vähällä työllä - vaikka lukemista silloin olikin paljon. Kuluneen jakson - noin 9 viikkoa - aikana kirjoitin 75 sivua esseitä ja tein lisäksi muutaman kokeen. Esseet olivat aiheiltaan hyvin vaihtelevia. Osa niistä oli mielenkiintoisia kirjoittaa kuten "Mitä mielestäsi Afghanistanissa pitäisi tehdä ja mitkä ovat Afghanistanin tulevaisuuden näkymät" (kaiken pitää tietenkin pohjautua luettuun materiaaliin) ja "Miksi pakolaislaissa tulee olla tietyt vaatimukset pakolaisille" (nämä vaatimukset listattuna tehtävänantoon). Osa esseistä taas oli minulle enemmän tai vähemmän pakkopullaa aiheineen kuten "Onko ihmisella vapaa tahto" ja "Minkä filosofisen kannan mukaan pitäisi tehdä humanitäärisiä päätöksiä". Minussa ei ole oiken filosofin vikaa. Metafysiikka ei oikein iske. Kysymykset joihin ei ole vastauksia vaatinee enemmän ikää ja viisautta - joita minulla ei juuri nyt näemmä liikene.
Jakso meni lopulta todella hyvin. Tunnen oppineeni taas jonkin verran - jos ei muuta niin ainakin kirjoittamaan esseitä hieman paremmin. Hilla ainakin kehui kirjoittamisen parantuneen jonkin verran. Odotin keskiarvoa ±3.0:n tuntumaan. Ylllätyin kuitenkin positiivisesti saatuani eilen tietää arvosanani: 3.425. Tämä oli paras jaksoni tähän mennessä. 3.0 päivällinen täältä tullaan! (Valmentajat tarjoavat päivällisen kaikille joukkueen uimareille, jotka ovat yli 3.0 merkkipaalun.)

Paras neljän kurssin jaksoni


Jaksosta ei tehnyt yhtään helpompaa viikon poissaolo kesken kiireisimmän kuukauden. Big10 kilpailuihin valmistautuminen ja siellä kilpaileminen vei paljon pois kouluun keskittymiseltä. Tänä vuonna olin vähän hitaampi kuin edellisenä vuotena - 50 viestimatkaa lukuunottamatta. En ollut ensimmäisinä viikkoina kilpailuiden jälkeen ollenkaan tyytyväinen - eivätkä olleet valmentajanikaan. Potentiaalia kovempaan vauhtiin oli paljonkin. Mutta kun ei suju niin ei suju. Tekniikka ei ollut kohdallaan, fyysisesti uinnit eivät olleet terävän tuntuisia ja zimmarit eivät tuntuneet hyvältä (koitin sellaisista korkeampaa versiota lantion kohdalta, eikä tuntunut hyvältä - vaikka tuskin se paljon merkitsi). Mutta loppujen lopuksi palasin kokolailla viime vuoden tasolle, jolta on hyvä ponnistaa tulevaan kauteen. Yritämme tulevana kautena uusia asioita niin teknisesti, fyysisesti, kuin mentaalisestikin. Valmentajan kiinnostus uimareita ja lajia kohtaan tekee yrittämisen paljon helpommaksi.
Tällä viikolla seuraamme kahden uimarimme tekemisiä isoissa kisoissa - NCAA mestaruuksissa.

50 rintaa sujui viestissä paremmin kuin koskaan ennen.
Uskoa ja tahtoa parempaan riittä vielä paljonkin.


Meillä alkoi nyt kevät loma. Reilu viikon kestävä "Spring break" on hyvä tilaisuus lepuuttaa niin aivoja kuin kroppaakin - ainakin teoriassa. Meillä on ensimmäinen loma uinnista kesäloman jälkeen. Silti suurin osa treenaa ainakin jossain muodossa. Itse olen käynyt tekemässä kuivatreeniä (leukoja, punnerruksia, keskivartalotreeniä...) ja uimassa. Loppuviikon ajattelin juosta ja pelata tennistä. Koulustakin loma on varsin teoreettista. Parilta professorilta on jo tullut viestiä, että tietyt kirjat tulee olla luettuna ensimmäiselle tunnille, ja tulee olla valmis keskustelemaan kirjojen pohjalta. Onneksi lukemiset voisivat olla huonompiakin. Vuorossa tällä viikolla ovat siis Chris Hegesin Pulizer voittaja "War Is a Force That Gives Us Meaning" ja Fyodor Dostoevskyn "The Idiot."
Tällä viikolla lienee aikaa käydä Chicagon keskustassakin. Valitettavasti tänä vuonna sää ei ole ollut täysin otollinen auringon ottamiselle. Viime vuonna tähän aikaan Evanstonissa oli noin 30C lämmintä (ks. viime vuoden kirjoitus vastaavaan aikaan). Viime viikolla satoi lunta ja oli yli 10 astetta pakkasta. Täksi viikoksi sää on lämmennyt plussan puolelle.

Aurinkoisesta säästä olemme kuitenkin kiitollisia.

Elämä keväisessä Evanstonissa Chicagon kupeessa on tällä hetkellä erittäin antoisaa, mielenkiintoista ja mukavaa. Valittamisen aiheita ei juurikaan ole - ja hyvä niin.

Peli pelataan niillä korteilla, jotka jaossa annetaan. Tällä hetkellä kortit näyttävät varsin hyviltä.

Onnittelut jos selvisit loppuun asti - tästä kirjoituksesta tuli vähän tavanomaista pitempi. Asiaa on paljon. Kaikkea en tähän kirjoittanut, joten saa tietenkin kommentoida ja kysyä mitä mieleen tulee. Kirjoittelen toivottavasti lisää vähän pienemmän tauon jälkeen.

Mukavaa kevättä!
Uula