Paluu Todellisuuteen

Torstaina sain ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen luvan kilpailemiseen. Uutinen oli innostava sekä itselleni, että tiimilleni (uutislinkki). Meidän uusi rinulisti ei ole vielä päässyt kilpailukykyisille ajoille (vaikka onkin vetäny pitkällä 1.03 ja 2.16) ja vanhat ovat jatkaneet viime vuoden malliin, joten minun paluutani kisa-altaille on odoteltu jo jonkin aikaa. Sain tehdä paluun dual meetissä (koulu vs. koulu) Wisconsinia (ranking 25) vastaan (tulokset).

     200 rintaa saa vielä odottaa, mutta 50 viestin ja henkilökohtaisen 100 rintauinnin sain vetäistä täydellä sydämellä. Valmentaja vieläpä luotti voimiini tarpeeksi laittaakseen minut A viestiin (itselleni ei tosin ollut yllätys, ennen kuin kämppikseni totesivat, että näin ei välttämättä olisi).

     50 meni aikalailla ensiyrityksen piikkiin. Tuli vähän hosuttua, ja voimatkaan eivät oikein ole vanhalla tasolla. 25.6 (28 alat) ei oikein vastannut odotuksia, mutta toi sentään viestissä meille voiton - vastustajan rinulisti oli vielä hitaampi. 100 matkalla ei käynyt yhtäläinen onni, vaan loistavasta startista huolimatta hävisin 2 sadasosalla. Aika 57.98 (noin 1.04 alat) ei oikein tyydyttänyt, eikä tyydyttänyt toinen sijakaan. Taktisesti paremmalla uinnilla olisi aikaa pudonnut 0.5-1 sekuntia. Starttini oli loistava ja sain melkein vartalonmitan etumatkan, mutta epävarmana kunnostani aloitin todella hitaalla temmolla. Ensimmäisen finstan loppuun mennessä olimme jo tasoissa, ja 200 uimarina vastustajani päätti kilpailun nopeammalla jälkipuoliskolla voittaen 2 sekunnin sadasosan turvin.

     Jostain täytyy aina aloittaa. Aika ja uinti olisi voinut olla huonompikin. Lisäksi alle viiden kuukauden toipumisaika oli odotettua paljon nopeampi. Vaikka olkapää välillä on särkenytkin ja vaikka se ei olekaan vielä kovin voimakas, tästä on hyvä jatkaa.

    

Lisää voimia ja parempia uinteja odotellessa, syksystä nauttiessa.

Uula