Thursday, September 29, 2011

Evanstonin Lotto

The Windy City of Chicago (Evanston on käytännössä Chicagoa) on tosiaan tuulinen, mutta myös äärimmäisen epävakaa. Tänään mietin mahdollisuutta järjestää Säälotto: kuinka monta kertaa päivän aikana sataa. Tänään kirjaimellisesti joka kerta kun olen tullut ulos on sää ollut erilainen. Jossain vaiheessa oli yli 20C ja aamulla 9C. Kun aamulla kävelin treeneihin paistoi aurinko (kävin omineni myöhemmin (seitsemältä) polskimassa, koska ei ollut aamutreenejä). Kahdeksan jälkeen satoi kaatamalla, mutta aamupalalta tunnille kävellessäni paistoi taas aurinko. Suomessa on tullut totuttua vaihtelevaan keliin, mutta tämä on jotain ihmeellistä. "Welcome to the Mid-West" oli toivotus kaveriltani.

Päivän setti:
10x150@3min(pitkällä)
4 kiihdyttäen +2min taukoa
3 kiihdyttäen +2min taukoa
2 kiihdyttäen +2min taukoa
1 täysiä + 100 verraa (jonka jälkeen noin tonnin kevyehkö potkusetti).

Olin todella tyytyväinen tähän treeniin. Viimeisen 150 metrisen aika oli 1.35, joka on minulle melko hyvä varsinkin tähän kohtaan kaudesta. Kisasin John Kim:iä vastaan ja viimeinen 50 tuosta setistä meni alle 30s.

Jos joku ei ole vielä bongannut (ja jos en ole tänne aikaisemmin laittanut), niin löydyn tiimin nettisivuilta. Ihan mielenkiintoinen teksti siellä. Lukiessani tuota huomasin etten kertonut voittaneeni suomen mestaruuden keväällä 2011 100 rintauinnissa (hups).
Northwestern profiili
Edelliseltä sivulta löytyy myös muiden uimareiden profiilit. Niistä voi päätellä tiimin olevan melko nuori ja potentiaalinen. En tosin vielä kommentoi tämän kokoonpanon tulevaisuutta - on liian aikaista puhua siitä, mutta treenimotivaatio on kaikilla kova ja jokaisessa treenissä kisataan kovaa. Uskon sen tuovan hyviä tuloksia.

Sunday, September 25, 2011

Treenileiri

Meillä on ilmeisesti kuukauden joululoma koulusta. Muutama näistä viikoista vietetään tänä vuonna treenaten Havajilla! Liput pitää ostaa itse (muutama sata euroa siihenkin tulee koululta) ja loput leiristä on koulun maksamaa. Takaisintulomatkalla ajattelin käydä viikon Kaliforniassa tervehtimässä vaihto-oppilasvuoden kavereita ja perheitä. Lämmin ja hieno joulukuu tulossa, lämmittää mieltä nyt kun ilmat kylmenevät. Kiitos ja kuittaus.

Tuesday, September 20, 2011

Koulu alkaa

Wildcat Welcome Week 2011 on vihdoin ohi ja tänään alkoi opiskelu.
Viikon ajan uudet opiskelijat kävivät erilaisissa tutustumistapahtumissa, koulutustapahtumissa ja vastaavissa tekemässä paperitöitä ja kuuntelemassa tärkeiden henkilöiden löpinöitä. Viikko ei olisi ollut kiireinen, ellei meillä olisi ollut harjoituksia joka päivä kahdesti. Kello kuuden aamutreenit tarkoittavat meille (minulle ja Tonille, kämppis) 5.20 herätystä joka aamu, joka taas tarkoittaa viimeistään iltakymmenen nukkumaanmenoaikaa. Varsinkin alkuviikko oli todella hektinen. Viikonloppu oli vähän rauhallisempi ja pääsimme jopa nukkumaan päiväunia.
Esimerkkipäivänä viime viikon maanantai:
6-8 Aamutreenit + 8-> venyttelyä (aloitin kunnon venyttelyt täällä)
8jotain-10 Aamupala
Päivällä WilCard Norris centeristä, Check in at International Office ja luento urheilijoille yliopistourheilun säännöistä ja parinkymmenen eri paperin allekirjoittaminen, sekä lounas
15-17.30 Treenit: Portaita, keskivartaloa ja uinti (noin 7km)
18-19 Päivällinen
Illalla muuttaminen huoneistoon.

Viikko päättyis eilen maanantaina 19. syyskuuta koulun presidentin puheeseen.
Nyt olen rekisteröitynyt kaikille kursseilleni ja ostanut kirjat Amazonista (tulevat postissa sitten joskus).
Tämän jakson lukujärjestys näyttää tältä:
Eli kursseinani tulee olemaan jotain tähtijuttuja (Astron 120), Ekonomiaa (Econ 101), Matematiikkaa (Math 220) ja Yhteiskuntaoppia (Poli-Sci 240).
Matematiikka täällä on kuulemma todella vaikeaa ja saankin varmaan sitä varten henkilökohtaisen avustajan. Jos matematiikka ei luista niin sitten pitää miettiä jotain muuta. Toivon että pelkkä työnteko riittää, eikä mitään hokkuspokkusta tarvita.
Political Science vaikutti melko mielenkiintoiselta. Se on käytännössä avauskurssi muihin kursseihin ja siinä käydään läpi eri tutkimiskeinoja ja tulkintakeinoja ja vastaavia. En ole varma, voi olla väärässäkin.
Astronomy -kurssin otin vain koska saan siitä kurssin (kursseja pitää olla 12 eri ainealueesta) ja sen on tarkoitus sisältää vähän vähemmän lukemista.
Economy 101 on ensimmäisen vuoden opiskolijoille tarkoitettu avauskurssi. Se ei ole varsinainen Economy kurssi, vaan kuuluu kategoriaan Freshman Seminars. Siinä keskitytään asioihin kuten miten kirjoitetaan hyviä esseitä ja miten osallistua kurssien keskusteluihin. Aihealueena on Financial Crisis, joka kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta.

Lisää uintia

Pääsin eilen esittelemään sekauintiani treenissä. Uimme kolmesti sarjan:
2x75 - 25 perhosta 50 selkää @1.05
2x100 - 50 selkää 50 rintaa @1.30
2x75 - 20 rintaa 50 vapaa @1.05
2x200 1. vapaa 2. sekauintia @3.30
Jokainen kierros kovemmalla sykkeellä kuin edellinen. Itse menin viimeisen kierroksen aikaan 2:10.
Kysyin treenin jälkeen mitä mieltä valmentaja oli selkäuinnistani ja vastaus: "We'll work on that".
Sarja oli siis jaardeilla.
Loppuverrana oli potkusarja:
200kevyt + 4x50kovaa
200kevyt + 3x50kovaa
200kevyt + 2x50kovaa

Friday, September 16, 2011

Uinti

Tällä viikolla alkoi virallinen treenaus Norris Aquatic Centerissä. Mistään helposta paluusta uinnin pariin ei ollut tietoakaan, vaan treenejä oli jokaiselle päivälle kaksi. Aamutreeni on 6-8 ja iltatreeni 15-17.30.

Ensimmäiselle muutamalle viikolle ei ole laitettu punttisaleja, mutta treenit sisältävät muuten paljon kuivatreeniä. Ensimmäiset viikot uidaan pitempää matkaa, jonka jälkeen treenaaminen muuttuu enemmän lajinomaiseksi. Tällä viikolla harjoitukset ovat olleet noin 5-7km joko pitkällä tai lyhyellä radalla.
Valmentajat eivät kerro enempää kuin yhden setin kerrallaan, josta pidän. He myös kellottavat aikoja kaikille uimareille ja antavat palautetta. Kaikilla tosiaan tuntuu olevan oma roolinsa joukkueessa. Toinen asia mistä pidän on potkusetit. Jokaisessa treenissä on ainakin pieni potkuosuus ja joissain potkuja on enemmänkin. Yhtenä päivänä potkusetti oli reilut 2km. Tänään aamulla uimme pitkällä radalla setin:
4x100@2.10 (kevyt) + 100@1.50 (kovaa)
3x100@2.10 (kevyt) + 100@1.50 (kovaa)
2x100@2.10 (kevyt) + 100@1.50 (kovaa)
1x100@2.10 (kevyt) + 100@1.50 (kovaa)
Tuon jälkeen 100 verraa ja sitten 100 potkuja all out. Itse olin ehkä kolmanneksi huonoin (vedin tosin rintauinnin potkuja, jotka ovat vähän hitaampia - ei minulle tosin) ajalla 1:29.9
Tuollaisessa potkusetissä jalat aukeavat todella hyvin. Rintauinnin potku kulki niin hyvin, että vedin 25m ajalla treenin jälkeen. Aika oli paukusta 13.0 tai 12.9, joka on aika hyvä näin alkukaudesta. Valmentaja sanoi että läpivedon palautusta pitää parantaa, mikä on jotain mitä Suomessakin minulle on sanottu.

Treenausta helpottaa vähän se että matkureilla on vielä raskaampaa (heitä on tosin vain kaksi). Toissapäivänä he vetivät 27km päivän aikana. Heillä on joka päivä kolme treeniä, paitsi huomenna. Huomenna he vetävät 20km treenin aamutreeninä. Se on heidän tämän viikon päättävä treeni. Tämä on heille tosin vähän erilainen viikko, ei ollenkaan normaali.

Tällä hetkellä tuntuu että tällä kaudella voisi olla mahdollista vetää hyviäkin aikoja. Sekin riippuu osaltaan siitä kuinka rankkaa koulu tulee olemaan. Kovaa olisi syytä vetääkin, sillä olen reilusti joukkueen paras rintauimari. Vapaauintia tuskin tulen paljon kisoissa vetämään. Kaudella on lähes joka viikonloppu "Dual Meet", jossa uidaan jotain toista Big-10 (meidän konferenssi) joukkuetta vastaan. Näistä kisoista joukkue voi saada pisteitä, joiden mukaan joukkueita laitetaan paremmusjärjestykseen. Näillä kisoilla on siis todellakin merkitystä. Tulee olemaan rankkaa ja uutta uida kovaa kaudellakin. Usein kaudella olen hävinnyt joukkueen tytöillekin, mikä on melko nöyryyttävää (kiitos Laura). Toivottavasti opin uimaan kaudellakin. Kausi päättyy Big-10 mestaruuksiin. Kuukautta myöhemmin on koko yliopistourheilun mestaruudet - NCAA Championships. Sinne pääseminen on saavutus sinänsä (vrt. pääseminen EM kisoihin). Niihin karkeloihin pääseminen on tämän kauden tavoitteeni.

Preseason retreat

Ensimmäisen päivän vietin uimarien kanssa Evanstonissa hengaillen. Kävimme vilkaisemassa kampusta, ja hengasimme uimarien talossa. Yhdessä talossa lähellä kampusta asuu kymmenisen uimaria eli melkein puolet joukkueesta. Kampuksella asuminen on melko kallista ja huoneet eivät välttämättä ole kaikkein hienoimmasta päästä. Siksi useimmat ei ensimmäisen vuosikurssinoppilaat asuvat yleisesti kampuksen reunoilla.

Seuraavana päivänä pakkasimme tavaramme ja lähdimme kohti Burt Lakea. Olimme siellä viikon treenaten joka päivä kaksi kertaa päivässä. Jokainen päivä oli omalla tavallaan samanlainen: juoksimme, uimme joko avovedessä tai läheisen kaupungin altaassa ja teimme kuivatreeniä. Uinnissa pärjäsin aika hyvin lyhyemmillä matkoilla, mutta avovedessä olin melko hyvissä peesaus asemissa - lähellä häntäpäätä. Juoksussa pärjäsin hyvin. Sprintissä (mäkijuoksua) olin paras, joskaan kaikkia lähtöjä en voittanut, ja pitkällä matkalla jaksoin roikkua mukana kärkiporukassa. Kuivatreenissä olin myös ihan hyvä - vatsoja lukuunottamatta. Niissä on paljon kehittymisen varaa.

Treenien jälkeen uimarien vanhemmat tekivät meille hyvää ruokaa. Perinteisiä jenkkiruokia, kuten hampurilaisia, maissia ja erilaisia salaatteja (majoneesilla varustettuna tietenkin). Loput päivästä oli vapaata hengailua järvellä. Pääsin leikkimään vähän vesisuksilla ja vesiskootterilla. Pidimme myös "tubing" turnajaiset. Laitoimme veneen perään kaksi rengasta ja kumpi tippui ensin (kovassa peräaallokossa ja vauhdissa), hävisi. En voittanut.

Viikon tarkoituksena oli yhdistyä joukkueena ja oppia tuntemaan muita joukkueen jäseniä, sekä valmistautua seuraavan viikon treeneihin. Kaikki tavoitteet täyttyivät hyvin. En tiedä miten tämä viikko olisi mennyt jos en olisi osallistunut kyseiselle retkelle. Nyt treenit onnistuvat kohtuullisesti ja tunnen koko porukan kohtuullisesti. Tuon viikon jälkeen oli hyvä tulla takaisin 7 tunnin ajomatka ja aloittaa treenaus ja koulu Evanstonissa.

Monday, September 5, 2011

Northwestern University – Opintovuodet ulkomailla

On aika taas herättää blogi kuolleista ja kirjoittaa uusia sivuja sen elämään.
Nyt on vuorossa vähän pitempi reissu edeltävien treenileirien jatkoksi. Eli nyt olisi tarkoitus viettää seuraavat neljä vuotta Chicagossa (Evanston) opiskelemalla viisaaksi ja treenaamalla hyväksi uimariksi. Toivottavasti ainakin toinen noista toteutuu.

Taustatietoa hausta: Viime vuoden keväällä aloitin pitkän ja piinaavan prosessin kohti yliopistopaikkaa Yhdysvalloissa. Lähettelin valmentajille mailia että haluaisivatko he kustantaa hintavat opiskeluni heidän koulussaan ja tein itsestäni profiilin nettiin laittaen sinne uintituloksiani. Molemmat lähteet toimivat hyvin, mutta iso kala nappasi netin profiilin kautta. Northwesternin (NU) apulaisvalmentaja lähetti minulle sähköpostia kysyen josko olisin vielä kiinnostunut opiskelupaikasta jenkeissä. Vastasin myöntävästi ja tein muutamat kokeet koulua varten. Viimeisen kokeen läpäisin kesäkuun lopulla, jonka jälkeen alkoi varsinainen hakuprosessi. Se loppui perjaina, kaksi päivää ennen kuin kone Chicagoon kiihdytti kiitoradalla Helsinki-Vantaalla.

Taustatietoa koulusta: NU on parempi paikka kuin mihin olisin itse hakenutkaan. Koulu on akateemisesti erittäin hyvä ollen maailman 20 parhaan joukossa (vrt. Helsinki on n. 100). Akateemisesti stipendin saaminen sinne olisi ollut minulta melkoisen mahdotonta ja ilman stipendiä mahdotonta (vuosimaksu on $58 000). Uinnissa koulu on ollut pari viime vuotta uudelleenrakennuksen alaisena ja yksilöitten parannuksista huolimatta se ei ole erityisemmin loistanut uinnin saralla. Kuitenkin esimerkiksi vuonna 2007 valmistuin NU:sta Mike Aleksndrov, joka oli jenkkine voittavassa MM sekauintiviestissä. Myös Matt Greevers (Olympia hopeaa selkäuinnissa) on NU:sta.

Hakuprosessi on pitkä ja kivinen ja kouluun liittyvän paperityön hoitaminen kaikkea muuta kuin herkkua. Kuitenkin jo nyt Memphiksen kentällä odotellessa jatkolentoa alan tuntea tyytyväisyyttä päätökseeni hakea tuohon kouluun. Kyseessä on kuitenkin hyvä koulu, hyvä uintijoukkue ja ainutkertainen mahdollisuus.

Parin tunnin päästä olenkin jo Chicagon lentokentällä, jossa valmentajani vaimo ja joku uimajoukkueen jäsenistä on minua vastassa. Seuraava viikko kuluneekin järven rannalla joukkueen kanssa treenaten, vesihiihtäen, syöden ja nauttien elämästä. Sitten alkaa jokin kammottavan uusi ja pelottava asia: opiskelu.