Tuesday, December 29, 2009

Treenit ovat jatkuneet kovana, mutta nyt olemme kovan uimisen lisaksi vetaneet vahan tekniikkaakin. Olen jo hieman oppinut uinnin alkeita ja ajatkin alkavat olla sen mukaisia. Eilen kiskoin kolme sadan metrin brokenia (25-50-25) itselleni oikein kivoihin tuloksiin. Vaparin vedin 50 ja rintauinnin 1.03 sekuntiin. Aikoja huonommaksi ei tehnyt se fakta, etta uimme pitkalla altaalla (ei tule kaannoksia kuin se yksi). En osaa sanoa onko kyseessa useat hierojalla kaynnit, leiriolosuhteet vaiko tekniikan korjaaminen. Luultavasti kaikilla naista on jotain tekemista asian kanssa.
Illalla menimme kovan treenin paatteeksi juhlimaan puolen tunnin paahan Patong piitsille ravintolaan. Paatimme pitaa kunnon ruokafestivaalin, emmeka pettyneet. Itse tilasin suurimman osan ruuista puoliksi Sofian kanssa. Soin alkupaloiksi kevatrullia ja Hawajilaista pitsaa, paaruuaksi kanaa ananaksessa ja ananaskanaa (Hot Pan) ja jalkiruuaksi Banana Splittia, Friteerattua jaateloa seka pannukakkua jaatelolla hoystettyna. Juomina olivat vesi, ja alkujuomaksi mansikkamargarita. Istuimme kyseisessa ravintolassa syoden noin kaksi tuntia. Hyvin vietetty ilta! Ruualta jatkoimme matkaa pelaamaan biljardia, jonka jalkeen palasimme koululle.

Tanaan meidat vietiin laitesukeltamaan. Autolla meidat ajettiin noin tunnin paahan satamaan, josta jatkoimme pikaveneilla (kolme 200heppaista veneen perassa) tunnin paahan yhdelle Thaimaan isoimmista luonnonsuojelualueista Similand Islandeille. Siella snorklasimme aluksi parisen tuntia. Nakymat olivat aika upeat, erityisesti miljoonat pikkukalat korallien ymparilla olivat mielenkiintoisia. Sen jalkeen patikoimme pikkuisen saaren paalle pienta mutapolkua pitkin. Saimme postikorttimaiset nakymat rannalle ja ymparoivaan viidakkoon. Viimeiseksi paasimme kokeilemaan laitesukellusta. Nakymat olivat aika samaa tavaraa kuin snorklatessa, mutta kokemuksena se oli erittain upea. Puolisen tuntia sukellusta ei vain oikein ollut tarpeeksi. Olo oli kuin olisi ollut hirmuinen nalka ja tarjottu yksi rusina paivalliseksi: ei vain riittanyt! Sukelluksen jalkeen meidat kyyditettiin takaisin koululle. Saimme sukelluksesta viela upeat diplomitkin!
On ollut leppoisat pari paivaa... haikeaa lahtea Suomeen, mutta kiva paasta kotiin viettamaan joulua.

Friday, December 25, 2009

Vedimme kunnon aamutreenin, jonka jalkeen meidat vietiin busseilla noin puolen tunnin paahan satamaan. Sielta meidat lastattiin isoon moottoriveneeseen. Vene huristeli meidat laheisella "Coral Island" -nimiselle saarelle. Meita tervehti iloisen oloiset thaimaalaiset ja turkoosi vesi. Lopun paivasta vietimme syoden, juoden ja nauttien "joulutunnelmasta". Iltapaivan suurin ohjelmanumero oli rannalla pelailu ja makoilu, mutta illalla meita odotti hieno joulujuhla. Hieno juhla-ateria ja hauska ohjelma piti kaikki iloisella mielella ja valmentajan pyynnosta lauloimme joululaulujakin. Ruotsalaisesta seurasta kun on kyse, lauloimme poraita aidin myos ruotsiksi.
Seuraavana paivana muuta uinnin ja ruokailun lisaksi ei oikein ollut ohjelmaa. Poltimme nahkamme juuri sopivasti ennen lounasta, jonka jalkeen meidat tuotiin takaisin koululle. Illalla meita odotti kovat treenit. Oli hieno, mutta jotenkin pikainen joulu. Nyt on jo alkanut arki ja treenaus.

Tuesday, December 22, 2009

En voi uskoa, etta kohta on joulu!
Taalla ei muovisesta joulukuusesta huolimatta oikein sateile joulutunnelma. Aurinko paistaa ja varjossa on yli 30 astetta lamminta. Treeneistakaan ei ole kauheasti joululomaa, hyva niin.
Meilla on ollut nyt useamman paivan ajan erittain kovat treenit menossa. Mitaan muuta ei ole oikein jaksanut tehdakaan kuin treenata. Valilla olemme pelanneet pingista, biljardia ja lentopalloa, mutta suurin osa ajasta on mennyt nukkumiseen, syomiseen ja treenaamiseen.
Tanaan on kuitenkin kokonaan vapaapaiva ja olemme valmistautuneet saaren etelakarkeen menemiseen. Kata Beach pitaisi olla Phuketin paras surffipaikka ja olemme tilanneet kyydin sinne. Peukut pystyyn uudelle aallonmetsastykselle!
Meilla on jouluaaton aamuna ja joulupaivan illalla treenit, mutta siina valissa tama koulu menee kiinni. Meidat viedaan siksi aikaa ilmaiseksi Phuketin laheiselle Paratiisisaarelle vuorokaudeksi. Luvassa on kuulemma valkoista hiekkaa ja snorklausta. Kuulostaa hyvalta!
Iloista joulunodotusta!
Uula

Friday, December 18, 2009

Eilen oli shoppailupaiva.
Vedimme aamulla kovat treenit ja illalla pitemmat kelaukset.
Valissa kavimme laheisessa outletissa ostamassa aitoa, mutta suhteellisen halpaa tavaraa. Itse loysin muutamat kivat vaatteen kappaleet... farkut, t-paidan ja neuleen. Turhauttavaa on kuitenkin, etta loydan todella hienoja ja halpoja kenkia, mutta mikaan niista ei sovi minulle. Edes katukauppojen feikkikengat eivat sovi. Suomessa kokoni on noin 45, mutta taalla ne eivat sovi. Katukaupan 49 kengat eivat myoskaan sopineet. Miksi aasialaisilla on niin pienet jalat?!

Thursday, December 17, 2009

Oh, aivan loistava paiva!
Aamulla ahmaisin kiireella muroja mahaan ja ehdin juuri sopivasti kyytiin patonkipiitsille. Siella soimme vahan jaateloa ja shoppailimme hetken. Ostin Pafun kanssa urheilukaupasta hienot Speedon uikkarit ja sen jalkeen jatkoimme isommalla porukalla syomaan. Hajaannuimme hieman, kun osa porukasta ei halunnut syoda missaan katuruokapaikassa vaan halusi hienompaan ravintolaan.
Soimme hyvin ja halvalla. Itse soin nuudeli kanakeittoa ja join mangodrinkin. Ruuan jalkeen suuntasimme biitsille. Vietimme rentouttavat muutamat tunnit rannalla makoillen ja iloiten lammosta ja auringosta.
Muutaman tunnnin jalkeen suuntasimme nokkamme kohti hierontapaikkoja. Sain elamani parhaan urheiluhieronnan. Naksahdin noin 1,500 kertaa, nainen kaveli ja pomppi tasajalkaa paallani ja vaikka mita ihmeellista. Se oli ehdottomasti kahdeksan euron arvoinen reissu.
Majoitukselle palattuamme kavin nopeasti suihkussa ja syomassa. Tuli raukea ja mukava olo.

Wednesday, December 16, 2009

Tanaan vasytti aamulla eniten koko leirin aikana. Aamu-unisuus tuli taas kuvaan ja salikin oli tehnyt tehtavasna. Paikat olivat erittain kipeat, tein kuolemaa. Vedimme kovaa, enka jaksanut ihan eiliseen malliin. Vedin kuitenkin treenit kunnialla lapi.
Paivalla kavin Lauran ja Sofian kanssa vahan shoppailemassa ruokaa ilmastoidusta ostoskeskuksesta ja lepailimme. Odottelimme tanaan punan muuttuvan rusketukseksi emmeka siksi uinnin lisaksi ottaneet aurinkoa.
Illalla vedimme mukavan kelauksen (hieman yli 6km), josta olin ihan kiitollinen. Lihakset eivat olisi pystyneetkaan mihinkaan kovaan polskimiseen.
Tassa illalla pelasimme viela paljon pingista. Pelasin noin 5-6 matsia haviten vain yhden. Senkin pelasin Leenaa vastaan kun olin sita ennen voittanut kahdesti.
Huomenna on vapaapaiva! Tarkoituksena on viettaa paiva Patong beach:lla uiden, shoppaillen ja rentoutuen hierojilla. Stoked about sleeping in and having a fun day!

Tuesday, December 15, 2009

Tanaan vedimme kakkostreenin kuudelta aamulla. Vaikka aikaiset aamut eivat ole koskaan olleet oikein mun juttu ja vaikka aamupala valilla vahan potki vastaan, oli todella hyvat treenit! Jaksoin yllattavan hyvin ja vedin kovaa. Tuli hyva olo ja olin todella vasynyt jalkeen pain. Soimme toisen aamiaisen ja huristelimme 20 minuutin paahan Patonki piitsille.

Patong beach:lla kavimme loistavassa thai hieronnassa (oljylla), jonka jalkeen otimme aurinkoa, uimme ja paloimme parisen tuntia rannalla.

Takaisin tultuamme soimme taas ja lepailimme. Leirille saapui lisaa Lahden Uimaseuralaisia ja kolme meidan seuralaista.

Kavimme neljan aikaan iltapaivalla salilla. Vedimme kovan maksimisalin mukavalla ilmastoidulla, joskin melko vaatimattomalla, salilla. Nostin oman etukyykyn painon viidella kilolla. Sen jalkeen vedimme kovan vesivoimatreenin.

Illallisen jalkeen pelasin Tuffista vastaan muutaman pingispelin. Voitin kaksi kolmesta pelista. Nyt dataan viela hetken ja menen sitten nukkumaan.

Monday, December 14, 2009

Treenaaminen alkoi sina iltapaivana omalla verryttelylla. Muutama kilsa verryttelya hoystettyna pompuilla ponnahduslaudalta tuntuivat erittain mukavalta. Ilta huipentui jonkinsorttiseen juhla-ateriaan thai tyyliin.
Seuraavana aamuna aamutreenit olivat kuudelta aamulla. Heraaminen sujui yllattavan helposti ja treenaaminenkin maistui. Vedimme oikein leppoisaa kelausta nain aamutuimaan.
Paivalla kavimme patonkipiitsilla uimassa ja ottamassa aurinkoa. Sain kauniin pinkin "rusketuksen" ja sitten kavimme ulkona syomassa. Loysimme harvinaisen huonon ja kalliin ruokapaikan ja soimme siella. Mita opimme: ala mene hyvan nakoisiin ruokapaikkoihin. Huomenna ajattelin syoda taas halvalla huonon nakoisessa paikassa. Ehka silloin saisi taas parempaa ruokaakin.
Illalla vedimme nopeutta treeneissa, soimme iltapalaa ja pelasimme peleja. Havisin kerran Tuffikselle (valmentaja) biljardissa, voitin kerran sita ennen ja voitin kerran pingiksessa. Hyva paiva pulkassa, nyt toiselle illalliselle, suihkuun ja nukkumaan.
Uula kuittaa.

Sunday, December 13, 2009

Tervetuliaismaljan nautittuamme majoituimme British International School:iin. Paikka on erittain siisti ja aktiviteetteja on paljon. Oleskelutilassa on TV ja ruokaa (muroja, hedelmia, leipaa, juomia) ja biljardipoyta. Lisaksi sen viereisessa huoneessa on pingispoyta ja paljon koneita. Ulkona saa pelata sulkapalloa, jalkapalloa, tennista ja uida. Kerran paivassa on tarjolla ryhmalle ilmainen kuljetus kaupunkiin tai rannalle ja takaisin ilmaiseksi. Tama paikka vaikuttaa aivan taydelliselta! Sain viela kaiken lisaksi oman private huoneen. Luulen tosin, etta tarjoan Pafulle paikkaa huoneestani.
Eilen illalla kaivn viela kerran kaupungissa vain huomatakseni, etta mita myohaisemmaksi ilta menee, sita tungetteleviksi hierojat kayvat. Katselin hieman kenkia, enka osannut paattaa ostaako asicsin kengat 20eurolla vai ei.... en sitten ostanut.
Aamulla soin hyvan aamupalan, pakkasin kamat ja kavin viela kerran rannalla. Kirjauduin ulos hotellista ja aloin tinkimaan taksista.
Kerroin aluksi " to British International School" ja mies naytti ymmartavan. Tingin hinnan 250bgatiin (alkuhinta 400). En halunnut kuitenkaan lahtea viela, joten lahdin rannalle. Kun tulin takaisin niin mies kysyi tarkkaa osoitetta. Kavin hakemassa sen netista ja mies sanoi paikan olevan paljon kauempana kuin ensin paikaksi ymmarsi, eika vie ketaan sinne alle 500. Itse huomautin miehen luvanneen 250. Juttelimme jonkin aikaa ja paasimme ymmarrykseen 300bhatista. Kuski ajoi minut paikkaan. Ajoitus oli taydellinen! Kun paasimme paikan paalle nain ryhmani kiipeavan ulos autoista. Kuski kertoi viela paikallisten nauraneen hinnalle, jolla paasin koululle.

Saturday, December 12, 2009

Jep, jep... viimeinen paiva yksin lahenee loppuaan. Kavin juuri vahan viela shoppailemassa ja hommasin itselleni taksin British International School:iin. Tajusin juuri tosin, etta maksoin kolmesta parista kalsareita ja puolen tunnin taksimatkasta saman verran. En tieda kumman hinta kusee, mutta jokin ei nyt tasmaa. Ehka silla ei kannata enaa niin kauheasti vaivata paataan.
Nyt kirjaudun hotellista ulos, kayn nopeasti piitsilla viela ja sitten korottelen pohjoiseen pain.

Friday, December 11, 2009

Jep, jep... aaltoja ei ole eika tule. Taa on toinen merkitys sanalle "kuollut meri". Kun mikaan ei liiku niin sen on pakko olla kuollut. Tai no olihan yhdessa paikassa sellasia 0,3 aaltosia, mutta eihan niista mihinkaan ole. Toinen ongelmahan olisi laudan vuokraaminen off-seasonin aikana. Ei varmaan ihan helpolla onnistuisi. Kysyin sita paikallisilta rannalla ja nyt on kuulemma "veto kausi" eli vesihiihtoa, vesiskoottereita ja sen sellaista. Yksin ei sellaiset huvita, mutta harkitsen sita kylla sitten myohemmin kavereiden kanssa. Toivottavasti noista hinnoista saa tinkia, silla 10minuuttia vesihiihtoa maksaa taalla hinnaston mukaan 1000batia eli 20euroa! Muistan kuitenkin itse kuluttaneeni kyseiseen harrastukseen tunteja... ei siis mikaan halpa harrastus naemma.
Aamupala sen sijaan oli erittain onnistunut. Kaikenlaisia takalaisia ja eurooppalaisia herkkuja riitti ja soinkin oikein innolla "Some people eat to live, I live to eat". Ainoa ongelma on se, etten tieda takalaisesta tippaamisesta mitaan. Kuuluuko tyontekijoille antaa vahan rahaa vai onko se loukaavaa?! Teki mieli antaa jotain pienta sille tyypille, joka kanniskeli mun lautasia keittioon, mutta en tieda kaytantoja niin en sit antanut. Onneksi ei ollut tosin rahaa mukanakaan siina kohtaa.
Kavelin surffauksen sijaan noin 10 kilometria rannalla ja katselin vahan minkalaista meno olisi tiedossa. Pyyhetta ei tullut mukaan ja tuolistahan mina en maksa, joten paatin menna ottamaan torkut. Nyt kahden tunnin paivaunten jalkeen lahden taas kopottelemaan kaupunkiin. Toivotaan etten pala.

Thaimaa

Sain taydellisen alun matkalle. Kentalla kaikki meni hyvin. Sain makuupaikan (penkkirivin) paikasta, jossa oli longaton internet ja nain ollen odotteluun menevat 2 tuntia menivat oikein leppoisasti dataillessa.

Kone lahti oikein sujuvasti liitamaan, eika aikaakaan kun paasimme pilvikerrosten ylapuolelle. Kasvoilleni levisi naurettava virnistys, kuin tikkarin saaneelle lapselle, kun paasin auringon paisteeseen. Olo oli erittain hyva siita tietoisena, etta auringosta paasisi nauttimaan seuraavina viikkoina enemmankin.

Pariisia lahestyessamme rupesi mielessani pyorimaan kysymys: oliko matkani sittenkin suunniteltu Pohjanmaan kautta? Ei tarvitse enaa ihmetella, miksi Pariisissa syodaan patonkia: paikkahan on saarrettu pelloilla!

Pariisin kentalla oli pisin odotusaika: yli 5 tuntia tekematonta istumista. Avasinhan mina vahan matikan kirjaa ja tulihan siella vahan kaveltya ympariinsa, mutta erittain turhauttavaa se oli! Vihdoin paasimme kuitenkin koneeseen, jossa siellakin oli alussa vahan ongelmia, silla kaikki naytot eivat toimineet. Ehdin jo turhautua Ranskalaisiin: lennot myohassa, tylsa kentta, kasittamaton englanti ja tupakoivia vessoissa. Onneksi lopulta kaikki saatiin pelaamaan. Katsoin koneessa puolet Public Enemies elokuvasta, Harry Potter 6, G.I. Joe ja Funny People. Oli ihan kiva matka.

Kyseinen lento oli kuitenkin myohassa eika aikaa jaanytkaan tuhlailtavaksi Bankokissa. Alle tunnissa lahti kone toiselta puolelta kenttaa ja siina piti viela hoitaa viisumia ja lippuja ja vaikka mita. Onneksi Thaimaassa on keksitty liukuvat lattiat, joiden avulla kiisin kentalla paikasta toiseen.

Phukettiin tulimme ison joulukoristeen nakoisella koneella. Lasku oli vahan pomppuinen, mutta muuten joulukoristeetkin nayttaisivat ajavan asian. Kolmella eurolla (150batia) huristelin sitten kimppakyydilla Patong Piitsille hotellilleni. Kavin suihkussa ja lahdin metsastamaan ruokaa.

Ensin en meinannut uskaltaa menna mihinkaan, kun teki mieli jotain ihan normaalia ja kaikkialla vilisti raaka kala ja erilaiset ihmeelliset paistetut otukset. Lopulta ostin eurolla (50batia) perus kanaa ja nuudelia ja totesin sen olevan todella hyvaa! Itse tehdyt nuudelit on ihan omassa kategoriassaan. Taidan menna samaan paikkaan huomenna ja tilata jotain kalaisaa.

Seka yksi hauskimmista etta arsyttavimmista asioista on jatkuva asiakkaiden naaraaminen ja ohikulkijoille huutelu. Vahan vasyneena en osannut viela paattaa ilostuako vai tylsistyako jatkuviin: Alllloooo Massaaageee! huutoihin kahminnalla varustettuna. Vaatteista paatellen tytoilla ei siis kuitenkaan taitanut olla ihan perus urheiluhieronta mielessa. Thaihieronta on taalla kuitenkin ilmeisesti suuressa suosiossa, kun sellaisia paikkoja kerran on noin 5 per kortteli.

Ehdin vahan shoppaillakin tanaan. Lettujen lisaksi kavin ostamassa itselleni Dieselin treenilaukun. Aitoutta ja laatua piisaa, eika hintakaan hirvittanyt. Hintaa laukulle tuli huikeat 8 euro. Vahan harmittaa kun tuli maksettua liikaa.

Nyt nukkumaan ja huomenna aamulla aallon metsastykseen. Toivottakaa onnea